• Lentosotakoulun kilta

Julkaisijan tallentama

LSK tiedottaa 1/2018 mm: Puheenjohtajan tervehdys, esittelyssä Liisa ja Eino, vuosikokous…

Written by LSK on . Posted in TIEDOTTEET, UUTISSIVU


Orpona muttei orjana

Terve, killan ihmiset. Ensimmäinen kirjoitukseni tähän julkaisuun kylmäsi tunteita melko tasan 15 vuotta sitten. Olin juuri aloittanut Ilmasotakoulun johtajana ja saanut vasta tehtävien vaihdon jälkeen kuulla, että koulun ydintoimintoja oltiin siirtämässä Keski-Suomen kouluun, joka oli nimeltään Ilmavoimien Viestikoulu.

Myöhemmin voin todeta, että se oli lopun alku, jonka onnistuin siirtämään vain jatkoajalle. Vuonna 2005 meiltä vietiin Vinkat ja nimi. Uudelleen kastettu Lentosotakoulu jatkoi Hawk-koulutuskeskuksena, kunnes puolustusvoimauudistus sinetöi emojoukko-osastomme kuoleman 31.12.2014. Jäimme orvoksi.

Orpona emme jääneet hangelle nyyhkimään, vaan jatkoimme Kauhavan lentokonepuiston kehittämistä. Ponnekas edeltäjäni Tapani ”Enska” Terämaa puuhakkaimpana apunaan Osmo Jalovaara hankkivat käsittämättömällä tavalla aivan upeat koneet. Ensin Hawk tuli tolpan nokkaan hiukan ennen koulun lähtöä. Lopulta Juhani Ahon ison lahjoituksen turvin saimme käyntiin uuden vitriinin. Koneita sinne oli jo pohjustettu. Stigu ja Pyry saatiin jo vihkiäisiin – Viiman ”pojat” Meriö ja Aho keksivät puuttuvan juhlan etupenkissä kuiskiessaan. Enska ja Osmo jatkoivat koneiden etsintää. Seuraavaksi saimme Vinkan, joka asettui nätisti Safiirin kanssa vanhempaan vitriiniin. Kuin kirsikkana leivoksen päälle Osmo ja Enska löydättivät meille vielä uuden Fougan. FM-12 on ihailtavissa lentokonepuiston pohjoisimpana koneena Kauhavan keskeisimmällä paikalla.

Kauhavan kaupunki on ollut ja on yhä edelleen kiltamme tärkeä kumppani. Uuteen kaupunkistrategiaankin nostivat tärkeänä sotilaslentokoulutuksen perinteen vaalimisen. Kiitos, Kauhava, kauhavalaiset. Symbioosimme on edelleen toimiva.

Kiltamme tehtävä on lentokoulutusjoukko-osaston lakkauttamisen jälkeen entistä selkeämpi ja tärkeämpi.  Muita ei ole. Meidän kuuluu vaalia ja periyttää sotilaslentokoulutuksen arvot, aatemaailma, yhteenkuuluvuus. Tärkeää on, että muistamme ja kerromme uusille lentäjäpolville – vaikka ne syntyvät ja kasvavat muualla kuin Kauhavalla, poissa itsenäisestä joukko-osastostamme.  Yhteys ja yhteistoiminta Ilmasotakoulun Hävittäjälentolaivue 41:n kanssa korostuu. Sieltä rekrytoimme myös tulevaisuuden jäsenemme.

Kilta on vahva. Itsenäinen. Yhteistyökykyinen.

Kari Janhunen
Eversti evp
IImasota-ja Lentosotakoulun johtaja 1.3.2003-31 .12.2006
Lentosotakoulun Killan pj 1.1.2018 lukien

 

 

 

 

Muut aiheet avautuvat LUE LISÄÄ -painikkeesta

– Esittelyssä uusia johtokunnan jäseniä
– Alkanut vuosisata -ja tuhat-2000, kohdensi Killan toiminnan uudelleen
– Tilaa jäsentiedote sähköpostina
– Kilta järjestää päivämatkan Tikkakoskelle lauantaina 16.6.2018
– LENTOSOTAKOULUN KILTA ry:n VUOSIKOKOUS 09.06.2018 KLO 14.00, kokouskutsu, -järjestelyt, iltajuhla, päivän ohjelma ja kokouksen esityslista

Fouga-patsas rakenteilla

Written by LSK on . Posted in UUTISSIVU

Ensin pantiin raaka voima liikkeelle ja alettiin kaivaa perustuksia sille uudelle Fouga FM-12-patsaalle,
joka tulee uusimman, ison vitriinin pohjoispuolelle 5 m korkean jalan nokkaan tyylikkääseen loivaan nousukaartoon.

Jalustan ankkuri on valettu ja kuivuu ”lämpimässä paketissa” pressun peitossa.

Kauhavan paikallislehti on uutisoinut tästä projektista. Patsas vihitään seuraavassa
Lentosotakoulun Killan vuosikokouksessa kesäkuun 9. päivänä jolloin Kilta täyttää 50 vuotta.

Killan uusi hallitus

Written by LSK on . Posted in TIEDOTTEET

Jäsenet vasemmalta: Eino Kalliomäki,Kari Janhunen (pj ) Liisa Salo, Garl-Gustav Karling,
Aune Luoma ( varapj ), Jukka Torvelainen, Unto Haapamäki, Esa Rämäkkö ( sihteeri ) ja Timo Telen.

Kauhavan Komiat-lehden vitriiniartikkeli 21.12.2017

Written by LSK on . Posted in UUTISSIVU

Arvoista vierailija.

Jos haluat nähdä  Kauhavan Komiat-lehden toimittajan, Anu Nahkalan hienon jutun suurempana, klikkaa esikatselukuvaa TUPLAKLIKAUKSELLA, nopeasti kaksi kertaa. Sen jälkeen voi liikkua suuremmassa kuvassa näytön sivulla ja alla olevilla liukujanoilla ylös ja alas tai sivuttain.

Vinka on laskeutunut

Written by LSK on . Posted in PROJEKTIT, UUTISSIVU

 

Vinka saapui Kauhavan Lentokonepuistoon Tikkakoskelta aivan marraskuun lopussa. Safirin siivet oli irrotettava jotta uuden ”asukkaan” osat saatiin sisään. Hiukan kyllä tulee ahdasta, mutta kyllä sopu sijan antaa.

Unto Haapamäen tehokkaan kokoonpanotiimin jäsenet saivat molemmat koneet koottua ja sopimaan tähän yksiöön tunnissa. Hatunnoston arvoinen suoritus.

Siellä he nyt ovat – sulassa sovussa Vinka VN-6 ja Safir SF-7