• Lentosotakoulun kilta

Lentosotakoulun johtajan tervehdys

Written by LSK on . Posted in UUTISSIVU

eversti Jukka Ahlberg

Lentosotakoulun johtaja eversti Jukka Ahlberg

Varusmiesten uusi palvelusaikajärjestelmä, siis viisi ja puoli, kahdeksan ja puoli sekä yksitoista ja  puoli kuukautta on nyt ollut käytössä kolmella kotiutuneella ryhmällä.

Kokemuksista positiivisin lienee se, että nyt kouluttajat pääsevät hengähtämään juhannuksena ja Jouluna pari viikkoa ennen
seuraavan alokasjoukon vastaanottoa. Eikä varusmiehilläkään ole ollut uudistukseen pahaa sanottavaa, lyhenihän palvelusaika jokaisella 15 vuorokautta. Vaikka kotiuttamistilaisuudet ovat aina iloisia tapahtumia, oli juhannuksen alla pidetty kotiuttamistilaisuus ylivoimaisesti positiivisin kymmenistä kokemistani: varusmiesten oma bändi soitti tilaisuuteen sopivaa

musiikkia ja nuoret viettivät yhdessä ikimuistoista hetkeä, viimeistä kertaa sillä porukalla. Yhteenkuuluvaisuuden tunne oli käsin kosketeltava – jokainen oli suoriutunut kansalaisvelvollisuudestaan kunnialla ja edessä oli kunniakas lähtö reserviin sekä juhannuksen viettoon.
Asevelvollisuuteen perustuva puolustusjärjestelmä on Suomelle paras ja kustannustehokkain. Joukko-osaston komentajana näkee konkreettisesti myös sen, miten nuoret kehittyvät palveluksen aikana ihmisinä ja kuinka kaverihenki paranee kohisten erityisesti sotilaskoulutuksen vaativimmissa vaiheissa. Erityisen tärkeää on varusmiespalveluksen tasa-arvoisuus – se koskee jokaista miestä ja  jokainen aloittaa taustastaan riippumatta koulutuksen samalta viivalta. Eteneminen sotilasuralla on kiinni omasta yrittämisestä ja lahjoista. Vanhempien varallisuus, uskonnollinen vakaumus,
sukupuoli, ihon väri tai mikään muukaan ei vaikuta kurssivalintoihin tai ylennyksiin ja eri yhteiskuntaluokista palvelukseen astuvat nuoret tutustuvat syvällisesti toisiinsa.

Varusmiespalvelusta on syytä kehittää jatkossakin, jotta se pysyy ajanmukaisena. Hyviä kansalaiskeskustelun aiheita ovat kutsuntatapahtuman kehittäminen yhteiskuntaa ja koko ikäluokkaa palvelevaksi tapahtumaksi naiset mukaan lukien, sekä varusmiespalveluksen istuttaminen nykyistä paremmin muuhun koulutusjärjestelmään. Suomen vahvuus nyt ja tulevaisuudessa on korkeatasoinen ja monipuolinen koulutus, jota on edelleen mahdollisuus kehittää paremmaksi. Aikuisten ”Pisa-tutkimuksen” mukaan olemme Japanin jälkeen vasta maailman
toiseksi paras maa lukemisessa, numerotaidossa ja tietotekniikassa – yritetäänpä ykköseksi integroimalla puolustusvoimien ja muun yhteiskunnan koulutus tehokkaaksi kokonaisuudeksi!

Lentosotakoulun taitolentoryhmä Midnight Hawks kävi elokuun lopussa esiintymässä 200 000:lle
katsojalle Puolan Radomissa. Hyvien esitysten joukossa kapteeni Jonne Hovilaisen johtama ryhmä
erottui edukseen, ja oli hieno ottaa näytöksen päätöstilaisuudessa vastaan Puolan ilmavoimien
komentajalta tunnustus näytöksen parhaasta show´sta. Ensi vuonna ryhmän ulkomaan esiintyminen
suuntautunee Sveitsiin, missä alppimaan ilmavoimat viettää satavuotisjuhliaan.

Toinen menestyksekäs ulkomaan matka tehtiin Iso-Britanniaan kuninkaallisten ilmavoimien
Valleyn tukikohtaan. Viikon kestäneessä harjoituksessa lensimme kuudella omalla ja isäntien
upouusilla Hawkeilla brittiläisten kolleegojemme kanssa. Vertailimme toistemme käytänteitä ja
otimme oppia mm. lentotehtäviin valmistautumisessa, niiden toteuttamisesta ja purkamisesta.
Toiveena on, että saamme ystävämme viimesyksyiseen tapaan vastavierailulle Kauhavalle ja
hyödyllinen yhteistyö saisi jatkoa.

Toivotan kaikille Lentosotakoululaisille ja sen tukijoille sekä ystäville tarmoa alkaneen syksyn
askareisiin.

Koulun johtaja
Eversti Jukka Ahlberg