Lentäjän tie -konsertti
Kauhava Big Bandin toteuttama Lentäjän tie -konsertti Lentosotakoulun kunniaksi on juonnettu kokonaisuus, joka kertoo sotalentäjän tarinan. Tarinan päähenkilö on luutnantti Risto Kuusava, jonka persoonallisuuteen kuului kaksi vahvasti vastakohtaista puolta: toisaalta hän oli herkkä runoilija, joka kirjoitti satoja päiväkirjan sivuja ja henkeviä kirjeitä; toisaalta taas hän oli ohjesääntöjä tinkimättä noudattava ammattilentäjä. Kirjeissä on paljon kokemuksia myös Kauhavan lentoupseerikurssilta.
Nämä tunnelmat on Matti Hämäläinen koonnut teokseensa Risto Kuusava, Meren ja taivaan runoilija, jonka pohjalta Olli Nieminen on suunnitellut konsertin ja laatinut sen käsikirjoituksen. Juonnot sisältävät Kuusavan päiväkirjamerkintöjä ja kirjeitä, joiden avulla Irma Nieminen sitoo musiikkiesitykset draamalliseksi tarinaksi. Konsertissa kuullaan mm. sota-ajan suosittua iskelmä- ja elokuvamusiikkia, jollaista Peter von Bagh on osuvasti nimittänyt koko kansakunnan salaiseksi muistiksi
Uusi puheenjohtaja esittäytyy
Killan uusi puheenjohtaja Tapani Terämaa

Tapani Terämaa (vas.) valittiin vuosikokouksessa 25.5.2013 killan uudeksi puheenjohtajaksi, kun Pekka Kanninen (oik.) oli ilmoittanut luopuvansa puheenjohtajuudesta 18 vuoden rupeaman jälkeen.
Tapani Terämaa on Oulun poikia. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Merikosken Yhteislyseossa 1960 ja palveli Kauhavalla Lentoupseerikurssi 33:n oppilaana 1961 – 62. Tämän jälkeen seurasi kadettikoulu 1962 – 65. Ensimmäisenä palveluspaikkana oli Satakunnan Lennoston Hävittäjälentolaivue 21 Porissa.
Mitä tulee tapahtumaan kun Lentosotakoulu lopettaa toimintansa Kauhavalla
Killan hallituksen jäsen Osmo Jalovaara selosti Killan vuosikokoukselle 25. toukokuuta 2013 kuinka Kilta pyrkii toimimaan ja mitä toteuttamaan kun Lentosotakoulun toiminta Kauhavalla loppuu.
Tästähän on peruuuttamaton päätös tehty. Tämä selonteko on ilmestynyt lehtiartikkelin muodossa ”haastatteluna” ja toistamme sen tässä
tiedotteessa.Teksti on Osmon suusta ja kynästä!
Kauhavalla on liikkunut tietoja killan toiminnan lopettamisesta Lentosotakoulun siirtyessä Tikkakoskelle vuoden 2014 lopussa.
Tehtäköön heti selväksi, että kaikki huhut killan kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja. Kiltaa ei lakkauteta. Se jatkaa toimintaansa perinnekiltana ja nimenomaan Kauhavalla.
Ilmasotakoulun historia 1918-1980
VIELÄ NIITÄ SAA, ELI OSTA OMASI ENNEN KUIN LOPPUVAT:
nimittäin
– Martti Peltonen: Ilmasotakoulun historia 1918-1980, 391 sivua, kovat kannet, runsas kuvitus!
Alennettu hinta 15 euroa + postikulut
sekä
– Yrjö Toivanen -Veikko Hietamies: Letov S 218 A Smolik, 240 sivua, pehmeäkantinen, runsas kuvitus
Hinta ainoastaan 5 euroa + postikulut
Tilaukset killan sihteeriltä, Esa Rämäköltä:
Norjantie 6
62200 KAUHAVA
0299423105, työ
040 575 4225, koti
esa.ramakko@mil.fi
Jäsenmaksu 2014
Jäsenmaksun (20 €) maksaminen takaa mm. Pilven Veikko –lehden tulon. Siispä toimeksi!
Tilinumero on Nordea FI11 2202 2100 0069 05.
Muistakaa kirjoittaa tilisiirron viestiosaan oma nimenne!