Kauhavan kaupungin tervehdys
Kauhavan kaupungissa kääntyi historian lehti vuoden 2015 alussa. 85 vuotta Kauhavalla toiminut Ilmasotakoulu / Lentosotakoulu sulki ovensa ja alue siirtyi siviiliomistukseen. Samaan aikaan koko Kauhavan kaupunginjohto uudistui. Valtuuston johtoon valittiin Petri Salo, kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Heikki A. Hakala ja kaupunginjohtajana aloitti Markku Lumio.
Lentosotakoulun alueet ja rakennukset siirtyivät LSK Business Park Oy:n omistukseen tammikuussa. Yhtiö oli jo sitä ennen suunnitellut alueen kehittämistä, mikä on päässyt vauhtiin tämän vuoden puolella. Alueelle on tulossa erilaista yritystoimintaa sekä suurtapahtumia varsinkin kesäisin. Perinteinen lentäjien juhannus järjestetään kolmen vuoden tauon jälkeen 2015. Johtoajatus on, että Kauhavan lentokenttä säilyy liikennöintikelpoisena ja siellä voidaan harjoittaa mm. lentokoulutusta.
Kauhavan kaupungin talous on tasapainossa ja vuosi 2014 muodostui selvästi ylijäämäiseksi. Kaupungissa on monipuolinen elinkeinorakenne ja edelleen Etelä-Pohjanmaan alhaisin työttömyys (8,8 %). Huolenaihe on asukasmäärän lasku, nyt luku on noin 17 000. Kaupunki pyrkii trendin kääntämiseen nousuun hyvällä asuntotonttitarjonnalla ja palveluilla.
Kauhavan BKT muodostuu lähinnä maa- ja turkistaloudesta sekä Härmän alueen suurteollisuudesta ja palveluista. Power Park –huvipuisto laajenee myös tänä vuonna ja Suomen suurin ikkunatehdas Skaala Oy avasi maaliskuussa tehtaan Pietariin. Tämä osoittaa, että kauhavalaisella elinkeinoelämällä on dynamiikkaa ja investointeja myös silloin, kun talous yleisesti ei juurikaan kasva.
Kauhavan kaupunki suunnittelee yhdessä Lentosotakoulun Killan kanssa lentokonepuistoa kaupungin keskustaan. Saab Safir on jo vitriinissä, sen vieressä Hawk-patsas, ja lisää on tulossa, mikäli suunnitelmat toteutuvat. Lentokoneet muistuttavat arvokkaalla ja mielenkiintoisella tavalla Kauhavan merkityksestä itsenäisen Suomen luomisessa ja puolustamisessa.
Kaupunginjohtaja Markku Lumio