Kesäinen Kiltatiedote ja vuosikokouskutsu 2020
Kesää odotellessa, erityisesti loppukesää…
Terve, killan ihmiset.
Talvi on taas mennyt hiljalleen. Teki vähän tuhojaankin: Santerin muraalit karisivat hiukan. Fougan oranssi sekä Hawkin ja Smolikin puna ottivat vähän siipeensä. Taiteilija tutkii ja korjaa kesän aikana. Hienoja ne ovat edelleenkin, vaikka hieman taistelun jälkiä onkin näkyvissä.
Syyskesällä hoksattiin, että Lentosotakoulun alueelta puuttuu yksi muistolaatta. Valmistelut ovat siinä vaiheessa, että Simo Lavosen ja Hannu S. Lehtisen työstämä laatta on kiinnittämistä vaille valmis. Tästä voin kertoa lisää sitten, kun se on täysin totta, ehkä jo tämän kuun aikana. Luulen, että paikallismedia ja some (killan facebook) kertovat ensimmäisenä.
Lentonäytös, Kauhava Air Show 2020 siirtyi kesäkuulta elokuun loppuun. Yhteistyö Kauhavan Wanhanajan Lentopäivät ry:n kanssa on vireillä, täsmällisiä yksityiskohtia vielä hiotaan. Kilta tukee heitä antamalla taidetta jaettavaksi muistoesineinä esiintyjille ja tärkeille yhteistyökumppaneille. Se tulee olemaan Kauhavan ajan sotilaslentokoulutusperinteitä kehuvaa grafiikkaa. Kauhavalainen nuori taiteilija Emma Peura vedostaa.
Johtokunta on kokoustanut kerran, ja sitten iskikin tuo viheliäinen korona. Sekoitti pahkeinen monen elämää, vaikka ei näy eikä kuulu. Killan elämään se on sen verran vaikuttanut, että olemme pohtineet johtokunnassa, milloin pidämme vuosikokouksen. Sääntömme määräävät, että 15.6. mennessä on pidettävä. Kysyin asiaa oikeusministeriöstä heti maaliskuussa, ja viime viikolla sain vastauksen: olivat teettäneet oikein lakimuutoksen, että saapi siirtää syyskuun loppuun mennessä pidettäväksi. No, valtioneuvosto pähkäili kokoontumisrajoitusten, -suositusten purkamista siihen malliin, että pidämme kuitenkin kokouksen lauantaina 13.6. Riskiryhmäläisten suosittelen jäämään pois, sillä emme halua kenenkään sairastuvan tämän takia. Kuukaudessa epidemia ei ehdi vielä ryöpsähtää, mutta syksymmällä saattaa kaikki olla toisin. Siksi siis yritämme jo kesäkuussa. Pidetään suppean kaavan mukaan: ei yhteisiä ruokailuja, ei iltajuhlaa, väljä kokoustila, ripeä kokous ja kotiin.
Kiltaa ei nitistä korona eikä mikään.
Kari Janhunen
Puheenjohtaja
Kilta onnitteli 60 vuotta täyttänyttä tärkeää yhteistyökumppania Kauhavan kaupunginjohtajaa Markku Lumiota.
Hyvät Kiltaveljet!
Olen uusi Kauhavan Lentosotakoulun Kilta ry:n johtokunnan jäsen, Sakari Passi , syntynyt ja asunut koko ikäni kiitoradan eteläisen laskuvalojen alkupäässä vääräjoen rannalla. Perheeseeni kuuluu vaimo Raija ja kolme aikuista poikaa Mikko, Matti ja Taneli.
Ilmasotakoulu ja varuskunta yleensäkin oli aina lähellä jokapäiväistä elämää, olihan monet silloisista kavereistakin ns “kenttäläisiä” ja mm. äitini työskenteli Kauhavan Sotilaskotinaisissa ja monet varuskunnassa työskentelevät olivat perhetuttujamme.
Kun tulin varusmiesikään oli ilman muuta selvää, että pyrin johonkin ilmavoimien koulutushaaraan ja pääsinkin sitten Ilmavoimien teknilliseen kouluun, josta kouluttauduin FM apumekaanikoksi. Olin niin kiinnostunut alasta, että olin valmis jäämään armeijan palvelukseen, mutta kun Kauhavalla ei ollut silloin vakanssia auki olisin joutunut ainakin aloittamaan Kuoreveden Hallilla, mutta se oli nuorelle miehelle liian syrjäinen paikka.
Armeijan jälkeen kouluttauduin kaupalliselle alalle ja sitä kautta olen ollut yrittäjänä yli 40 vuotta, mutta lentokoneet ja lentämiseen liittyvät asiat ovat aina säilyneet suuren mielenkiinnon kohteena ja yleensäkin Kauhavaan ja kotiseutuun liittyvät projektit.
2018 perustettiin Kauhavalle Wanhanajan Lentopäivät ry, yhdistys jonka tarkoituksena on säilyttää ja kunnioittaa kauhavalaista ilmailu- ja lentonäytösperinnettä. Sain kutsun yhdistyksen hallituksen varajäseneksi ja myöhemmin varsinaiseksi jäseneksi. Tänä vuonna yhdistys sai järjestettäväkseen SIL:n päälentonäytöksen markkinointinimeltään Kauhavan Airshow 2020, jonka markkinointi-tiimiin olen kuulunut. Kauhava Airshow 2020 projektin yhteydessä olemme tehneet tiivistä yhteistyötä Lentosotakoulun Killan Kanssa.
Monet killan jäsenistä ovat minulle ennestään tuttuja osa hyvinkin ja mm. KWL ry:n yhteydessä tutustuin Kari Janhuseen ja silloin kun FM-12 tuonti Lentokonepuistoon lähestyi, Kari kysyi olisiko minulla jotain tarpeistoa mitä voitaisiin tarvita projektissa. Kun olin tuomassa niitä ajattelin, että hetkinen, tässähän voisi olla vaikka jotakin työsarkaa vanhalle FM apumekaanikolle ja niinpä jäin siksi pariksi-kolmeksi päiväksi koneen kokoamis- ja noston ajaksi apuihin. Lentosotakoulun killan jäseneksi liityin samana vuonna ja kun Kari kysyi myöhemmin olisinko käytettävissä Killan johtokunnan jäseneksi 2020 eteenpäin, en oikeastaan miettinyt hetkeäkään suostumistani.
Näillä esittelysanoilla kiitän luottamuksesta ja haluan toimia Killan hienojen periaatteiden puolesta kunnioittaen kauhavalaista ilmailuperinnettä.
Terveisin
Sakari Passi
KOKOUSKUTSU
LENTOSOTAKOULUN KILTA ry:n VUOSIKOKOUS PIDETÄÄN KAUHAVALLA SUOMEN YRITTÄJÄOPISTOLLA, Kauppatie 109, (iso auditorio)
LAUANTAINA 13.06.2020 KLO 12.00
KOKOUKSESSA KÄSITELLÄÄN SÄÄNTÖJEN 6.§:ssä MAINITUT ASIAT
Johtokunta
______________________________________________________________
VUOSIKOKOUSPÄIVÄN OHJELMA
– 11.45 seppeleen lasku (kirkkomaalla)
– 12.00 vuosikokous (iso auditorio)
Ilmoittautumiset Killan sihteerille (Esa Rämäkkö) 8.6.2020 mennessä
– puh 0405754225 (iltaisin)
– e-mail esa.ramakko@gmail.com
________________________________________________________________
VUOSIKOKOUSJÄRJESTELYT:
– Koronan vuoksi emme järjestä iltaohjelmaa
– kokoustilassa voimme olla melko väljästi, mutta suosittelemme silti, että riskiryhmäläiset harkitsevat ihan itse, josko jättäisi kokouksen tällä kertaa väliin
ESITYSLISTA
1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3. Kokouksen järjestäytyminen
– puheenjohtaja
– sihteeri
– kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
4. Työjärjestyksen hyväksyminen
5. Vuoden 2019 toimintakertomuksen hyväksyminen
6. Käsitellään tilit vuodelta 2019 sekä toiminnantarkastajien lausunto
7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille
8. Hyväksytään toimintasuunnitelma vuodelle 2021
9. Päätetään jäsenmaksujen suuruus vuodelle 2021
10. Hyväksytään talousarvio vuodelle 2021
11. Valitaan yhdistyksen puheenjohtaja vuodelle 2021
12. Valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle vv. 2021-2022
Erovuorossa: Carl-Gustav Karling, Aune Luoma, Esa Rämäkkö ja Arvo Mäkinen
Hallituksen jatkavat jäsenet ovat Timo Telen, Sakari Passi, Liisa Salo ja Eino Kalliomäki
13. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varamiehet
Nykyiset: Seppo Jaakkola ja Jukka Aerikkala varalla Pentti Hietanen ja
Seppo Lamminpää
14. Kunniajäsenet
15. Muut asiat
16. Kokouksen päättäminen
JÄSENTIEDOTE SÄHKÖPOSTINA !!!
Jäsentiedote tullaan jatkossakin jakamaan ensisijaisesti sähköpostina. Ilmoita siis sähköpostiosoitteesi killan sihteerille Esa Rämäkölle osoitteeseen esa.ramakko@gmail.com
Huolehdithan myös jäsenmaksun maksamisen, näin varmistat tiedon saannin killan toiminnasta.