• Lentosotakoulun kilta

Lentosotakoulun Kilta tiedottaa 2/ 2020

Written by LSK on . Posted in TIEDOTTEET

Lentokonepuiston Fouga sai kohdevalot juuri Kauhavan kaupungin valoviikon aluksi

Koronan jälkeistä aikaa odotellessa…

Tervehdys, kiltalaiseni.

Kirjoitan tätä apeissa tunnelmissa. Korona pilaa ilmapiiriä täyspäiväisesti, mutta kaikkein ikävin uutinen tuli sunnuntaina 18.10. Koko kevään hiipuen sairastanut kiltamme iki-ihana Aune Luoma nukkui pois. Muistelen Aunea laajemmin toisaalla tässä tiedotteessa, mutta pysähdymme jo nyt kunnioittamaan häntä, hänen työtään, hänen muistoaan. Aune siunattiin 30.10.2020 omaisten ja läheisten ystävien saattamana.

Vuosikokous kesäkuun puolivälissä oli historiallinen monessakin mielessä. Pidimme sen koronarajoitettuna, ja paikalla oli vain noin kymmenen henkeä. Lounasta emme syöneet yhdessä ja illalla ei juhlittu, seppele toki laskettiin kirkon vieren muistomerkille. Kokouksen jälkeen kävimme vain jätskikaffella juuri avatulla Lentokonepuiston jäätelökioskilla. Hyvää oli, ja kioski täydentää puistomme vetovoimaa mainiosti. Historiaa kokous teki siinäkin, että johtokunta häipyi menneisyyteen. Patentti- ja rekisterihallitus oli kokousviikon tiistaina lopulta hyväksynyt uudet sääntömme, ja niin johtokunta on nykyään hallitus; säännöt ovat nyt muutenkin modernit. Kokouksen aikana tuli tieto, että Maanpuolustuskiltojen Liitto ry oli valinnut erään kiltamme jäsenen Vuoden Kiltalaiseksi 2020. Samaan aikaan olisi pitänyt olla sekä Helsingissä vastaanottamassa tuota huomionosoitusta että kokoustamassa Kauhavalla.

Lentokonepuisto on aina vain kiinnostava ja kehuttu kohde. Kesän aikana saimme Juhani Ahon vitriiniin asialliset kiitostaulut. Puistoa on esitelty pienryhmille tarkemminkin, mutta suuri yleisö saa ihastella omatoimisesti. Loppukesän lentonäytös toi puistoomme myös uusia ihailijoita: kentälle tulleet näytösvieraat kävivät katsomassa luppoajallaan, ja näytösaikana ”ilmaiskatsojat” kansoittivat puiston. Ei huono. Viime vuoden tapaan syksymmällä osallistuimme kansainväliseen Light up for Mito -tapahtumaan (kohteiden, tällä kertaa vain Jussin vitriinin vihreäksi valaisu) ja Kauhavan valoviikkoon. Valoviikon uutuus ja täydennys koko puistoon oli Fougan saama kohdevalaistus – on muuten komiaa. Jos en ole aiemmin muistanut mainita, niin kerronpa, että kaupungin puutarhuri sanoo Lentokonepuistoa Kauhavan hienoimmaksi puistoksi – siinä on toki omakehua, kun kaupunkihan tuota ylläpitää, mutta kyllä siitä saa kuulla myös killalle kiitoksen.

Yhteistyö Ilmasotakoulun kanssa ilmeni tänä vuonna niin, että kesäkuun alussa vein Luonetjärvelle Smolik-kirjoja ison laatikollisen: saavat käyttää lentorukkilaisten palkitsemiseen sopivalla tavalla. Elokuussa kävin perinteiseen tapaan onnittelemassa ja Sirkka ja Mauri Kallion Säätiön nimissä palkitsemassa valmistuneen 104. Kadettikurssin ilmavoimalinjojen parhaita.

Perinnevastaavamme Eikka ja kumppanit ovat kesän ja syksyn aikana aloittaneet varaston inventointia. Siinä on vielä melkoinen urakka, että saamme roinan pois ja arvoesineet ja -asiakirjat oikeisiin paikkoihin talteen. Intoa on, mutta vaatii muutamien museaalistenkin tahojen tukea, neuvoja, yhteistä aikaa.

Killan tuki lentonäytökselle poiki hyvää: Emma Peuran ainutlaatuiset taideteokset ovat tietenkin olleet kehujen kohteena. Toinen ”hyvä” oli, että saimme näytösjärjestäjältä vastineeksi sen verran pääsylippuja, että niistä riitti vuosikokousväen lisäksi antaa myös Lentokonepuiston päiväkodin perheille ja henkilöstölle. Paikallismedia huomioi tämän. Päiväkotilaiset olivat tehneet meille kiitoskortin, ja kuulimme myös ihanan lentokonelaulun. Ideasta kiitos varapuheenjohtaja Liisalle. Aiemmin jo mainitsin näytöksen aikaisista puistomme uusista ihailijoista – sana kiirii, uusia ihmisiä tulee siellä käymään ja vanhat kävijät tulevat uudestaan. Puisto on kaunis kesäpuisto, ja upea myös pimeässä, valaistuna.

Odotelkaamme joulua ja koronatonta uutta vuotta. Suuri suru Aunea muistaen värittää tätä aikaa, mutta kestämme tämänkin.

Kari Janhunen
Puheenjohtaja

 

Aune Luoma in memoriam

(23.4.1938-18.10.2020)

Sunnuntaina 18.10. heti kohta puolen päivän jälkeen Telenin Timo soitti: Aune nukkui pois hetki sitten. Aune oli sairastunut vakavasti vajaa vuosi sitten ja vietti viimeiset kuukautensa Villa Pukkilanhovissa, hoitokodissa. Sairaus tiedettiin eteneväksi, mutta nopeus kyllä yllätti. Aune lähti liian aikaisin.

Aune Luoma syntyi 23.4.1938. Killan jäseneksi hän liittyi jo perustamisvuonna 1968. Hän ehti olla jäsenemme yhtämittaisesti noin 52 vuotta. Ilmasotakoulun kirjaston hoitaja Aune Luoma tuli valituksi Ilmasotakoulun killan sihteeriksi vuonna 1992. Sihteerin tehtäviin kuului jo tuolloin myös rahaston hoitaminen. Killan 30-vuotishistoriikissa 1968-1998 kerrotaan valinnan olleen ”erittäin onnistunut. Aunen ehtymätön tarmokkuus ja kokonaisvaltainen asioihin paneutuminen sekä herpaantumaton palvelualttius on saanut vuosi toisensa jälkeen jäsenistön yksimielisen kiitoksen. Esimerkiksi Ilmasotakoulun historiateoksen viimeistelyssä, markkinoinnissa ja myynnissä hänen panoksensa on ollut ratkaiseva.”

Sama tarmokkuus on ilmennyt vielä tuon historiikin aikajänteen yli aina viime vuoden vuosikokoukseen asti, jonka iltajuhla oli Aunen tuorein, jälleen kerran onnistunut järjestelytehtävä. Yhdistyksessämme sihteerin rooli korostuu etenkin, kun myös rahavirtojen vahtiminen kuuluu hänelle. Aune Luoman aloittaessa killalla oli meneillään jo mainittu historiakirjahanke, sen viimeistely. Samoihin aikoihin entisöitiin Smolik-koulukonetta Ilmailumuseolle Vantaalle ja tehtiin siihen liittyvä konetyypin historiaa käsittelevä kirja. Aune Luoma oli kantava voima näissäkin hankkeissa. Kaikki vuosikokoukset ja niihin liittyvät kiltaillat, vuosijuhlat olivat Aunen näpeissä koko sihteerikauden ajan, joka päättyi vasta vuonna 2002. Sen jälkeen hän vielä jatkoi kiltamme johtokunnan jäsenenä. Vuodet 2015 – 2019 hän toimi varapuheenjohtajana, mutta halusi siitä tehtävästä ikänsä takia väistyä, jatkoi toki johtokunnassa. Iltajuhlat hän halusi ja osasi, sai järjestää yhä.

Kiltamme viime vuosien tärkeimpiä saavutuksia on ollut Lentokonepuiston rakentaminen Kauhavalle. Johtokunnan jäsenenä Aune Luoma oli tärkeä peruskivi, luotettava asiantuntija, jatkuvuuden takaaja, perinteen vaalija, kun vuonna 2004 Safir-alkeiskoulukoneen entisöinnistä alkanut projekti on edennyt viimeiseen Fougan nostamiseen jalustalle vuoden 2018 heinäkuussa. Välillä tehtiin Safirille vitriini, pystytettiin Hawk-patsas, rakennettiin uusi vitriini, jonne sijoitettiin Stieglitz-, Viima- ja Pyry-koulukoneet. Pitkä projekti, jota ainoana koko ajan johtokunnan jäsenenä edisti vain Aune Luoma, ”pojat” vaihtuivat ympäriltä moneenkin kertaan. Puisto pysyi Aunen silmäteränä, sillä monesti hänet saattoi tavata vitriinejä lakaisemassa ja ikkunoita pesemässä. Aune Luoma oli täysin ansaitusti arvostetuin kiltamme kunniajäsen.

On Aune Luoman ansiot huomattukin. Hänet on palkittu Ilmasotakoulun Kilta ry:n ansiomerkillä vuonna 1990. Vuonna 1995 hän sai Kilta-ansiomitalin. Puolustusvoimain komentaja myönsi kirjastosihteeri Aune Elsa Luomalle Sotilasansiomitalin 4.6.1998. Ilmavoimien Kiltaliiton kiltaristi Aune Luomalle annettiin vuonna 2002. Seuraavana vuonna kiltamme huomioi hänet Ilmasotakoulun killan standaarilla. Aune on saanut Ilmavoimien Kiltaliiton standaarin vuonna 2006 ja Maanpuolustuskiltojen Liiton standaarin vuonna 2009. Korkein kunnianosoitus osui Auneen vuonna 2017, 49 kiltavuoden ja 25 työntäyteisen johtokuntavuoden jälkeen: tasavallan presidentti antoi hänelle Suomen Leijonan Ritarikunnan Ansioristin.

Toukokuun yhdeksäntenätoista tänä vuonna Maanpuolustuskiltojen liitto myönsi Aunelle Maanpuolustus – yhteinen asiamme -mitalin puualustalla hänen pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta vapaaehtoisesta maanpuolustus- ja kiltatyöstään. Sain viedä laatan hänelle kesäkuun alkupäivinä Villa Pukkilanhoviin. Tapasimme koronarajoitusten takia pihan patiolla. Aune oli pirteä kuin peipponen, puhuminen vain oli hiukan hankalaa. Haikeat jäähyväiset jätin.

Kirjastonhoitajan taidolla ja tarmolla Aune oli tärkeä vaikuttaja Kauhavan kirjastolautakunnan puheenjohtajana silloin, kun tänne puuhattiin uutta kirjastoa. Upea siitä tulikin. Olisikohan tulevan kirjastoremontin yhteydessä aika kaivaa historiaa esiin ja muistaa Aunen panosta tähän aikaansaannokseen esimerkiksi nimeämällä kirjasto tai jokin sali hänen nimeään kantamaan.

Aune Luoma oli energinen, aikaansaava, määrätietoinenkin. Kaunis. Mukava. Moni jää häntä kaipaamaan.

Kilta muistaa ja kunniottaa Aunea sekä osoittaa lämpimät surunvalittelut hänen avopuolisolleen ja muille läheisille.

Kari Janhunen
Puheenjohtaja

Puheenjohtajamme Kari Janhunen palkittiin Vuoden 2020 kiltalaisena

Maanpuolustuskiltojen liitto ry (MPKL) palkitsi liittokokouksessaan 13.6.2020 Lentosotakoulun kilta ry:n puheenjohtajan, eversti evp Kari Janhusen Vuoden 2020 kiltalaisena. Tämä valtakunnallinen tunnustus myönnetään vuosittain yhdelle kilta-aktiiville, ja palkitseminen perustuu asianomaisen toimintaan edellisenä vuonna.

Kari Janhunen on toiminut Lentosotakoulun kilta ry:n johtokunnan puheenjohtajana vuodesta 2018 alkaen, ja sitä ennen johtokunnan jäsenenä vuosina 2016 – 2017.

Janhusen johdolla kilta oli vuonna 2019 osallisena lukuisissa tapahtumissa. Hän mm. hoiti lentokonepuiston valaisemisen Light up for Mito –tapahtumaan ja Kauhavan valoviikoille yhteistyössä Tuomas Lahdenperän kanssa.

Kansalaisopiston ja Kauhavan kaupungin kumppanina Janhunen ideoi tammikuulla 2020 pidetyn tilaisuuden, jossa esitettiin dokumentti ”Lentäjän sotaa” sekä kuultiin sotakamreeri Raimo Salon luento ”Hanssin Jukan ihmeellinen elämä”.

Janhunen oli aktiivisesti mahdollistamassa lentokoneaiheisen muraalin toteuttamista Kauhavan rautatieaseman läheisyydessä olevaan viljavaraston seinään. Muraalin maalasi nuori kauhavalainen taiteilija Santeri Salomaa. Hanketta tukivat myös Kauhavan Säästöpankin kulttuurisäätiö ja Kauhavan kaupunki.

Janhusen aloitteesta laitettiin vireille muistolaatan tekeminen Lentosotakoulun viimeiselle koulutuslennolle osallistuneista. Muistolaatta asetettiin entisen Lentosotakoulun kakkoshallin seinään toukokuussa 2020 aikaisemman, ensimmäiseen koulutuslentoon liittyvän muistolaatan viereen. Muistolaatan valmistivat Hannu Lehtinen ja Simo Lavonen.

Loppuvuodesta 2019 kilta sai pyynnön osallistua Kauhava Airshow 2020:n osallistujille annettavan muistolahjan hankintaan. Janhunen neuvotteli muistolahjasta kauhavalaislähtöisen nuoren taitelijan Emma Peuran kanssa. Lopputuloksena syntyi grafiikkateos, jossa on kuuden Kauhavan taivaalla historian saatossa lentäneen sotilaskoneen profiilit. Kilta haki ja sai muistolahjan kustannuksiin tukea Sirkka ja Mauri Kallion säätiöltä.

Liiton mukaan Janhunen on toiminnallaan tehnyt Lentosotakoulun kiltaa tunnetuksi, kuten myös killan toteuttamaa Kauhavan lentokonepuistoa. Lukemattomat ovat ne kerrat, jolloin Janhunen on esitellyt puistoa eri tahoille.

Janhunen on toiminnassaan Lentosotakoulun kilta ry:n puheenjohtajana hyödyntänyt esimerkillisesti laajoja verkostojaan ja näin osallistanut lukuisia henkilöitä toimimaan killan ja yhteisen hyvän eteen. Vaikka huomionosoitus oli nimenomaan kiltamme puheenjohtajalle, voimme me muutkin Lentosotakoulun kiltaan kuuluvat olla ylpeitä kiltamme aktiivisuudesta ja aikaansaannoksista.

MPKL ry:n liittokokous osui samalle päivälle oman kiltamme vuosikokouksen kanssa, minkä vuoksi Janhunen ei päässyt henkilökohtaisesti vastaanottamaan huomionosoitusta Helsinkiin. Ilmavoimien kiltaliitto ry:n puheenjohtaja Juha Suonperä toimitti palkintolautasen ja kunniakirjan Kauhavalle, missä Lentosotakoulun kilta ry:n hallitus 11.9.2020 järjesti vuoden kiltalaisen kunniaksi pienimuotoisen juhlatilaisuuden ja palkinto päätyi saajalleen.

Komiat-lehti kertoi, mitä kilta ja Emma Peura saivat aikaan

Lentosotakoulun Kilta Ry lahjoitti Kauhavan Wanhanajan Lentopäivät ry:lle kauhavalaislähtöisen Emma Peuran grafiikkaa annettavaksi elokuun lopun lentonäytösosallistujille muisto- ja kiitoslahjaksi.
Teos kuvastaa sotakoulun Kauhavan vuosia. Kaikki kuusi konetta ovat olleet täällä käytössä. Ylin kone, Hawk,on kullattu, sillä sillä nyt juhlitaan sitä, että Hawk on ollut Suomessa 40 vuotta. Vedoksia on vain 60 kappaletta.
Kuva: Kari Janhunen