Saab Safir muistomerkki

Muistomerkkivitriini sijaitsee aivan Kauhavan keskustassa: Kauppatien
ja Kauhavantien (entinen Ylivieskantie) risteysalueella.

Safir-vitriini tyylikkäässä yövalaistuksessa – Hawk-patsas häämöttää aivan kuvan vasemmassa reunassa. Kunhan kaikki patsaat ja vitriinit ovat lopullisessa kuosissaan, niin puiston raitti tulee olemaan näkemisen arvoinen kaikkina vuorokauden aikoina. Kuva: Timo Telen
Saab Safir -alkeiskoulukone (SF-7) kunnostettiin kiltalaisten toimesta Lentosotakoulun hallitiloissa huhti-toukokuun aikana vuonna 2004 mm. maalaamalla koko kone uudelleen alkuperäisväreihin.
Kone odotti Lentosotakoulun tiloissa koko aikaa vieneiden rahoituskuvioiden ajan, mutta sitä esiteltiin silloinkin asiasta kiinnostuneille. Kun rahoituspuoli alkoi selvitä, vitriinirakennuksen pystytystyöt pääsivät alkuun Kauhavan keskustassa 23.5.2006. Rakennus valmistui elokuun lopussa. Safir siirrettiin vitriiniinsä 14.9.2006 ja on ollut siitä lähtien kaupunkilaisten ja muiden ohikulkijoiden ihailtavana niin päivä- kuin iltavalaistuksessakin.
Muistomerkin virallisia vihkiäisiä vietettiin Kiltamme vuosikokouksen yhteydessä toukokuun 26. päivänä vuonna 2007 arvovaltaisen kutsuvierasjoukon ja muistomerkin aikaansaamiseen vaikuttaneiden lahjoittajien sekä projektia myös muuten monin tavoin tukeneiden läsnä ollessa
Muistomerkin rakennusprojekti
- Alkuperäisväreihin kunnostettu Saab Safir
- Kiltaveljiä koneen kunnostustyössä
- Vitriinin pystytys käynnissä
- Vitriini lähes valmiina
- Kone siirretään maanteitse…
- …ja vitriiniin työntämällä..
- …seuraavaksi siivet paikoilleen…
- ….välillä pieni neuvonpito…
- …ja kone valmiiksi koottuna.
Muistomerkin Paljastustilaisuus Kauhavalla 26.5.2007
- Muistomerkin paljastustilaisuus alkoi juhlallisesti kun Pohjanmaan Sotilassoittokunta esiintyi. Tilaisuuden päätteeksi se soitti luonnollisesti Ilmavoimien kunniamarssin sekä Vaasan marssin.
- Juhlakalu” – Saab Safir SF-7 hetkeä ennen vihkiäistilaisuuden alkua. Kauhavan kaupunginjohtaja, muistomerkkitoimikunnan puheenjohtaja, Lasse Mäkinen lausui avaussanat
- Ilmavoimien komentaja, kenrl Heikki Lyytinen (vas.), Lentosotakoulun johtaja eversti Petri Tolla sekä kenrl (res.) Pertti Tolla vilkkaassa keskustelussa. Paikalla oli myös kymmenittäin LSK:n Killan vuosikokous-osanottajia.
- Safir-muistomerkin vihkiäissanat lausui kenrl Heikki Lyytinen, joka sanoissaan muisteli mm. omia oppilasaikojaan Kauhavalla sekä koululentojaan juuri samaisella konetyypillä.
- LSK:n Killan puheenjohtaja, ev Pekka Kanninen sekä Killan hallituksen jäsen, koko muistomerkkiajatuksen isä, Mauno Reini, paljastamassa lahjoittajien ja hankkeen tukijoiden Kunniataulua.
- Muistomerkki on vihitty virallisesti avatuksi ja käyttöön raikuvin aplodein ja tyytyväiset ”isännät” voivat huokaista helpotuksesta.
- Lahjoittajien ja vitriiniprojektia avustaneiden 19 merkittävimmän yhteisön kunniataulu, jossa ovat esillä mm. Etelä-Pohjanmaan TE-keskus, ”Aisapari”, Ilmavoimien Tukisäätiö, Puolustusvoimien Tuki- säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin Rahasto.
- Muistomerkin sisäänkäynnin vieressä on taulu, jossa on esitetty ”museokoneen” tekniset tiedot” ominaisuudet ja tehot.
Vielä täysin lentokunnossa oleva toinen ”museokone” Saab Safir SF-25 suoritti tyylikkään ja nostalgisen ylilennon samalla hetkellä kun muistomerkkiä vihittiin! Ylilennon suoritti Lentoupseerikurssi 26:n oppilas vuosilta 1956-57, eläkkeellä oleva Finnairin lentokapteeni Esko Ruohtula.
Vaasalaisessa ”ILKKA” –sanomalehdessä esiintyi sunnuntaina 27.5.2007 seuraava artikkeli
Saab Safir on yksimoottorinen potkurikone, joka nousi yläilmoihin ensimmäistä kertaa 20. marraskuuta 1945.Kauhavan ytimeen sijoitettu Saab Safir -muistomerkki vihittiin lauantaina. Lentosotakoulun koulutuskoneena 1958-1982 toiminutta potkurikonetta ympäröi lasirakennus, jotta sen pintamateriaalit kestäisivät säiden vaihtelut.
Vitriinirakennuksen koneyksilö kunnostettiin Lentosotakoulun killan toimesta vuosina 2003-2004. Tämän tänään vihittävän, mielestäni onnistuneen ja upean, Saab Safir -muistomerkin myötä Lentosotakoulun Kilta tallentaa Kauhavan ilmailuperinnettä, kunnioittaa Lentosotakoulun lähes 80 vuoden työtä ja esittelee ilmailuperinnettä asukkaille, matkailijoille ja kaikille ilmailusta kiinnostuneille, kertoi Kauhavan kaupunginjohtaja Lasse Mäkinen avaussanoissaan
Ilmavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Heikki Lyytinen, muisteli juhlapuheessaan omia kokemuksiaan Saab Safirin puikoissa.- ”Muistan kuin eilisen päivän ensimmäisen Safir lentoni 5.6.1974, jolloin Kadettikoulun maasotalinjalta ilmavoimiin muuttanut siirtokadetti oli ensimmäistä kertaa todella siivillään”, muisteli Lyytinen vihkiäispuheessaan.
Tilaisuutta kunnioitti myös Pohjanmaan Sotilassoittokunta sekä toinen samanlainen Saab Safir kone, joka siipiään heilutellen lenteli muistomerkin yllä.