Lentosotakoulun Kilta tiedottaa 2/2021
Koronan jälkeistä aikaa odotellessa…aina vain
Tervehdys, arvon kiltalaiset.
Kun aloin pohtia tätä katsausta ja avasin vanhoja juttuja, tuli aivan deja vu -olo – tämä on jo niin nähty. Ei ryökäles meinaa talttua, mutatoituu vain. Kohta on viimeinenkin kreikan aakkonen käytetty. Koronan paska. Killan tapahtumatkin ovat olleet minimaaliset, ja lähes voisi tähän kopioida vuoden takaisen tarinan.
Vuosikokous toukokuulla meni lyhyen, suppean kaavan mukaan. Seppele laskettiin kirkon viereen muistomerkille. Sitten kuulimme uuden koulukeskuksen esittelyn lukion rehtorilta Toni Uusimäeltä. Kokoustimme jopa 15 hengen voimalla koulukeskuksen isossa auditoriossa. Väljyyttä riitti, kun sinne mahtuu noin 250 ihmistä.
Killan varastolla säilyneet Sirkka ja Mauri Kallion kunniamerkit saivat uuden, arvokkaan kodin kesäkuun alussa. Kalliomäen Eikka oli työstänyt niille hienon taulun, ja koko komeus luovutettiin Kauhavan Sotaveteraanit ry:lle laitettavaksi esille Kauhava-seuran ylläpitämään Veteraanitaloon Kosolanmäelle ihan Iisakin Jussin tuvan viereen. Myös Lentokonepuisto sai hieman lisää nähtävää, kun Eikka hoksasi, että maaliskuulla tyhjätyn varaston esineistöä voi nätisti laittaa Juhani Ahon vitriiniin näytille ilman, että näkymä hienoihin koneisiin estyy.
Ilmasotakouluyhteistyön konkretiaa on ollut, että elokuussa sain käydä perinteiseen tapaan onnittelemassa ja Sirkka ja Mauri Kallion Säätiön nimissä palkitsemassa valmistuneen 105. Kadettikurssin ilmavoimalinjojen parhaita. Kyllä uusien Suomen lentomerkin ansainneiden onni ja ylpeys lämmittää vanhaa sielua aina vain ja yhä uudestaan. Valitettavasti niitä ei heti kirkastettu…ymmärrettävistä syistä.
Vaikka killalla ei ollut elokuun tapahtumaan osaa eikä arpaa, kerronpa silti. Sotakoulun lentokenttä heräsi pariksi viikoksi taas ”ilmavoimahenkiin”, kun vuoroviikoilla sekä Lapin että Karjalan lennoston Hornetit kävivät harjoittelemassa täällä. Kiilasin moikkaamaan molempien entisten työpaikkojeni nykyväkeä – elämäni sai taas eliksiiriä.
Syyskuun lopulla Lentokonepuistossa loisti jälleen vihreä kohde mitokondriosairauden nimissä. Fougamme esiintyi niin upeasti, että 6.12. se sai taas olla sininen kuten viime vuonna. Samoin laitoimme sopivan määrän Kauhavan rotarien jätkänkynttilöitä juhlistamaan isänmaamme 105. itsenäisyyspäivää.
Lokakuussa Kauhavan Sotilaskoti ry juhlisti omaa 90 vuottaan hienolla juhlalla… sotilaskodissa. Kilta vei tervehdyksen, ja tippa linssissä muisteltiin vanhoja, hyviä aikoja. Sotkuhan toimii edelleen kauhavalaisten varusmiesten hyväksi ns. kodittomana sotilaskotina: alokkaille ja muulloinkin saatetaan viedä lomakuljetusten yhteydessä tuotepussi, jossa on monenmoista kivaa.
Ei tämäkään vuosi surutta ole mennyt. Hiljennymme muistamaan Annalan Kassua, joka ahersi Eikan pumpussa killan materiaalin kimpussa. Hän menehtyi lyhyeeseen, ärhäkkään sairauteen alkusyksystä.
Kari Janhunen
Puheenjohtaja
Kokousväki seuraa taustalla, kun puheenjohtaja ja sihteeri laskevat seppeleen muistomerkille ennen killan kokousta.
Kuva: Sakari Passi
Väljästi asettunut kokousväki kuuntelee tarkkaan Kauhavan lukion rehtorin Toni Uusimäen esitystä uudesta koulukeskuksesta.
Kuva: Kari Janhunen
Vasemman puoleinen kuva: Kalliomäen Eikka teki komian taulun Sirkka ja Mauri Kallion kunniamerkeille.
Kuva: Eino Kalliomäki
Oikeanpuoleinen kuva: Sirkka ja Mauri Kallion kunniamerkit saivat arvokkaan paikan Kauhavan Veteraanitalon seinältä.
Kuva: Kari Janhunen
Sotilaskotimme 90-vuotisjuhlakakku oli melkein liian kaunis syötäväksi. Nam että oli hyvä.
Kuva: Kari Janhunen
Huhtikuulla juhlistimme varastokökkää Klemolan koulun kodalla. Savun vieressä istui ja mainioita tarinoita kertoi Annalan Kassu. Syyskuussa saimme suruviestin: Kalervo oli menehtynyt ärhäkkään sairauteen. Kilta kunnioittaa hänen muistoaan.
VIELÄ KERRAN: EDELLEEN ARVOKAS, HYVÄ JA HISTORIALLINEN !
Teos on itsenäinen jatko-osa vuonna 1993 ilmestyneelle Martti Peltosen kirjoittamalle
historiateokselle.
Mikko Elo
Lentosotakoulun historia 1981 – 2014. Teosta on saatavana Lentosotakoulun Killalta tilaamalla sihteeriltä:
esa.ramakko@gmail.com
20 e/kpl+ postituskulut 10 e/kirja.