• Lentosotakoulun kilta

Julkaisijan tallentama

LENTOSOTAKOULUN KILTA TIEDOTTAA 2 / 2018

Written by LSK on . Posted in TOIMINTA, UUTISSIVU

Syysterveiset Lentokonepuiston liepeiltä

Terve, killan ihmiset.

Otsikkoni kertoo, mihin pääasiassa touhumme on kohdistunut kevään tiedotteen jälkeen. Lentokonepuistoa on täydennetty, viimeistelty, esitelty, mietitty jatkoja.

Kevätkokouksen alla saimme tien varteen opasteet. Kun osaa kuuklettaa tai muuten laittaa navigaattoriin Kauhavan Lentokonepuiston tai vain Kauhavan, niin viimeisen vajaan kilometrin ruskeapohjaiset opasteet jo neuvovat kohteeseen sekä Lapuan että Ylivieskan suunnasta. Kaupungin tuella nekin hankittiin, joten kiitos sinne, erityisesti Petralle. Tuumittelemme, josko ensi keväänä laitettaisiin vielä vähän isommat opastaulut jo valtatien varteen ja pohjoisesta tulijoillekin.

Ilmavoimien 100-vuotislentonäytökseen järjestimme mukavan matkan, josta Karlingin Karre kertoo toisaalla lisää. Hieno show, mukava retkikin arvatenkin ja tietäähän sen, kun Liisa oli vetäjänä. Minä jouduin, sain olla muissa talkootöissä siellä, enkä edes ehtinyt nähdä meidän retkeläisiä.

Fouga viimeistelee lentokonepuiston

Written by LSK on . Posted in PROJEKTIT, UUTISSIVU

Kauhavan lentokonepuisto alkaa olla jotakuinkin valmis…

Tuoreimman patsaan eli Fougan ympäristö on nyt hienosti kaupungin puutarhaosaston taholta viimeistelty.

Yllä oleva kuvasarja näyttää eri kanteilta miltä sen suuremman vitriinin ja Fouga Magisterin ympäristö nyt syksyllä näyttää kun työt on saatu valmiiksi. Täydet pisteet

Fouga FM-12 laskeutui Lentokonepuistoon

Written by LSK on . Posted in PROJEKTIT, UUTISSIVU

Heinäkuun 24. päivänä saapui reipas työtyhmä kokoamaan Fouga FM-12, joka oli saapunut Kauhavalle koneen ”entisöintiverstaalta”. Ja seuraavana päivänä eli 25.heinäkuuta jo aamupäivällä kone oli koossa ja se nostettiin jalustansa nokkaan.

Kuvissa ja liitteenä olevassa lyhyessä videossa näytetään koneen nousu maasta ja sen lyhyt viimeinen lento – tosin nosturiavusteisena.

Lentosotakoulun Killan vuosikokous pidettiin Kauhavalla lauantaina 9. kesäkuuta 2018.

Written by LSK on . Posted in TOIMINTA, UUTISSIVU

Vuosikokous aloitettiin traditionaalisesti Kauhavan kirkon hautausmaalla, jossa suoritettiin seppeleenlasku
lento-onnettomuuksissa menehtyneiden muistomerkille.

Seppeenlaskun suorittivat Killan puheenjohtaja Kari Janhunen, killan sihteeri Esa Rämäkkö ja hallituksen jäsen
Aune Luoma.

Killan vuosikokoukseen – joka oli samalla Killan toiminnan 50-vuotismerkkipäivä – osallistui yli 40 jäsentä.
Kokous pidettiin Kauhavan Yrittäjäopiston Hela-keskuksen tiloissa, jonka ravintolassa myös nautittiin illallinen.

Johtokunnan jäseniksi valittiin vuosiksi 2019-20 : Kari Janhunen (puheenjohtaja), Esa Rämäkkö (sihteeri),
Eino Kalliomäki, Carl Gustav Karling, Aune Luoma, Arvo Mäkinen, Liisa Salo, Timo Telen ja Jukka Torvelainen.

Vuosikokous kutsui killan uudeksi kunniajäseneksi Pertti Seeven hänen pitkäaikaisista ansioistaan killan
tiedottajana.

Kokouksen esitelmän piti killan hallituksen jäsen JukkaTorvelainen aiheesta ”Suomen Ilmavoimat 1. Tasavallan aikana”, joksi ajanjaksoksi
lasketaan aika 6.12.1917 – Pariisin rauha 1947.
Suomen tasavalta sai tuolloin koneensa `enemmän tai vähemmä onnistuneen keräilyn tuloksena´ – suuri joukko koneita montaa eri tyyppiä.
Kaikki halvalla saatuja jo aktiivikäytöstä poistettuja ”ale-eriä”. Silloin ilmavoimilla oli vain 48 lentokonetta, jotka olivat 18 erilaista tyyppiä!
Talvisotaan lähdettiin aseistukseltaan ja teknologialtaan vanhanaikaisella kalustolla (esim. Bristol Bulldog).

 

 

Kokouksen päätteeksi Osmo Jalovaaralle ja Tapani Terämaalle ojennettiin Kauhavan kaupungin pienoisliput kiitokseksi heidän pitkäaikaisesta työstään Kauhavan hyväksi ja erityisesti heidän panoksestaan kauhavalaista ilmailuperinnettä ja maanpuolustustyötä kunnioittavan Lentokonepuiston rakentamisessa.

Osmo Jalovaara toimi myös Killan tässä vuosikokouksessa kokouksen puheenjohtajana.

Huomattakoon myös, että Tapani Terämaalla (oik.) on rinnassaan aivan tuore Suomen Leijonan ritariristi, jonka tasavallan presidentti myönsi hänelle kesäkuun 4. päivänä 2018 hänen monipuolisista ansioistaan
maanpuolustustoiminnassa.

Kilta kiittää ja onnittelee.

LSK tiedottaa 1/2018 mm: Puheenjohtajan tervehdys, esittelyssä Liisa ja Eino, vuosikokous…

Written by LSK on . Posted in TIEDOTTEET, UUTISSIVU


Orpona muttei orjana

Terve, killan ihmiset. Ensimmäinen kirjoitukseni tähän julkaisuun kylmäsi tunteita melko tasan 15 vuotta sitten. Olin juuri aloittanut Ilmasotakoulun johtajana ja saanut vasta tehtävien vaihdon jälkeen kuulla, että koulun ydintoimintoja oltiin siirtämässä Keski-Suomen kouluun, joka oli nimeltään Ilmavoimien Viestikoulu.

Myöhemmin voin todeta, että se oli lopun alku, jonka onnistuin siirtämään vain jatkoajalle. Vuonna 2005 meiltä vietiin Vinkat ja nimi. Uudelleen kastettu Lentosotakoulu jatkoi Hawk-koulutuskeskuksena, kunnes puolustusvoimauudistus sinetöi emojoukko-osastomme kuoleman 31.12.2014. Jäimme orvoksi.

Orpona emme jääneet hangelle nyyhkimään, vaan jatkoimme Kauhavan lentokonepuiston kehittämistä. Ponnekas edeltäjäni Tapani ”Enska” Terämaa puuhakkaimpana apunaan Osmo Jalovaara hankkivat käsittämättömällä tavalla aivan upeat koneet. Ensin Hawk tuli tolpan nokkaan hiukan ennen koulun lähtöä. Lopulta Juhani Ahon ison lahjoituksen turvin saimme käyntiin uuden vitriinin. Koneita sinne oli jo pohjustettu. Stigu ja Pyry saatiin jo vihkiäisiin – Viiman ”pojat” Meriö ja Aho keksivät puuttuvan juhlan etupenkissä kuiskiessaan. Enska ja Osmo jatkoivat koneiden etsintää. Seuraavaksi saimme Vinkan, joka asettui nätisti Safiirin kanssa vanhempaan vitriiniin. Kuin kirsikkana leivoksen päälle Osmo ja Enska löydättivät meille vielä uuden Fougan. FM-12 on ihailtavissa lentokonepuiston pohjoisimpana koneena Kauhavan keskeisimmällä paikalla.

Kauhavan kaupunki on ollut ja on yhä edelleen kiltamme tärkeä kumppani. Uuteen kaupunkistrategiaankin nostivat tärkeänä sotilaslentokoulutuksen perinteen vaalimisen. Kiitos, Kauhava, kauhavalaiset. Symbioosimme on edelleen toimiva.

Kiltamme tehtävä on lentokoulutusjoukko-osaston lakkauttamisen jälkeen entistä selkeämpi ja tärkeämpi.  Muita ei ole. Meidän kuuluu vaalia ja periyttää sotilaslentokoulutuksen arvot, aatemaailma, yhteenkuuluvuus. Tärkeää on, että muistamme ja kerromme uusille lentäjäpolville – vaikka ne syntyvät ja kasvavat muualla kuin Kauhavalla, poissa itsenäisestä joukko-osastostamme.  Yhteys ja yhteistoiminta Ilmasotakoulun Hävittäjälentolaivue 41:n kanssa korostuu. Sieltä rekrytoimme myös tulevaisuuden jäsenemme.

Kilta on vahva. Itsenäinen. Yhteistyökykyinen.

Kari Janhunen
Eversti evp
IImasota-ja Lentosotakoulun johtaja 1.3.2003-31 .12.2006
Lentosotakoulun Killan pj 1.1.2018 lukien

 

 

 

 

Muut aiheet avautuvat LUE LISÄÄ -painikkeesta

– Esittelyssä uusia johtokunnan jäseniä
– Alkanut vuosisata -ja tuhat-2000, kohdensi Killan toiminnan uudelleen
– Tilaa jäsentiedote sähköpostina
– Kilta järjestää päivämatkan Tikkakoskelle lauantaina 16.6.2018
– LENTOSOTAKOULUN KILTA ry:n VUOSIKOKOUS 09.06.2018 KLO 14.00, kokouskutsu, -järjestelyt, iltajuhla, päivän ohjelma ja kokouksen esityslista